Kuka saa unelmaduunin?
Eri suunnilta tulee jatkuvasti signaalia siitä, että jokaisen tulisi tehdä (vain) työtä, joka on mielekästä, antaa sisältöä elämään ja jossa saa toteuttaa ja kehittää itseään. Ja homman voisi hoitaa suurelta osin etänä, laiturilla auringosta nauttien (huomaa – aina kesä!) ja läppäriä sujuvasti näppäillen kylmää juomaa samalla siemaillen. Unelmaduuni siis.
[su_quote cite=”Tea Berglund” url=”http://www.talouselama.fi/kumppaniblogit/tieto/viihtyminen+toissa+on+kulttuuriteko/a2279379″]”Miksi tuhlaisin 40 tuntia viikossa seurassa jossa en viihdy, yrityksessä johon en usko tai tekemällä tuotteita ja palveluja, joita en koe tärkeiksi?” [/su_quote]
Allekirjoitan em. ajatuksen täysin. Olen itse tehnyt ammatinvalinnat sen mukaan, että saan tehdä työtä, josta pidän ja jolla on merkitystä, ja työpaikka on sellainen, jossa viihdyn. (No, ei lueta mukaan tähän niitä duuneja lama-aikana, jolloin tehtiin sitä työtä, mitä saatiin).
Työssähän vietetään niin monta tuntia päivässä, että onhan se todella hukkaan heitettyä aikaa, jos siellä ei viihdy, jos tekee työtä, josta ei pidä tai jos yrityksen arvot ovat sellaiset, että niitä ei voi allekirjoittaa. Moni taitaa kuitenkin tehdä sellaistakin työtä, ihan vaan rahan takia – iso liksa lienee monelle tärkeä motivaattori. Ja mikäpä siinä – kukin tavallaan.
Ihannetilanteessa sitä saa kaiken: mielekkäät työtehtävät, kivan tittelin, joustavat työajat, työkaverit, joista tulee ikuisuusystäviä ja tulevien lasten kummeja, ison palkan, jolla voi hyvin lyhentää isoa asuntolainaa sekä vielä saa tehdä työtä lafkassa, joka on arvostettu/merkityksellinen/jalo/upea/menestyksekäs.
Mutta mutta. Onko tämä ihanne edes mahdollinen useimmille? Onko ”kaiken saaminen” mahdollista vain koulutetuille/nuorille/tietyllä alalla/kauniille ja rohkeille?
Olisihan se upeaa, kun voisi valita itse työpaikkansa (vain harva pystyy tällaiseen shoppailuun), neuvotella itselleen hyvän palkan (on oltava kovin haluttu, että tämä toteutuisi), tehdä työtä sujuvasti lomittaen työn ja vapaa-ajan (liukuhihnatehtaalla lienee hiukan vaikeasti sovitettavissa) ja vielä kokea tekevänsä mielekästä työtä (tämä toki on sisäinen fiilis, ja tulee kaikilla eri asioista).
Jos ei ole pahemmin koulutustaustaa, tai saa jatkuvasti vain pätkätöitä, miten voi edes haaveilla siitä, että saisi kaiken? Tai jos tekee niitä töitä, mitä sattuu saamaan, ei niinkään sitä, mitä haluaisi?
Kuinka epäreilua on toitottaa ”toteuta itseäsi”, ”tavoittele unelmiasi” tai ”jos et ole tyytyväinen, muuta tilanteesi” jos henkilö on kouluttamaton, pienellä palkalla työssä, jossa ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään? Kun jossakin on kuitenkin oltava töissä, jotta voi maksaa vuokran/laskut/ruoan. Ja työpaikan vaihtaminen esim. bussikuskista kapellimestariksi ei mene ihan niin kuin Strömsössä – uudelleenkouluttautuminen ei vaan ole kaikille mahdollinen vaihtoehto.
Onko kaiken saaminen vain pienen eliitin mahdollisuus?
No Comments