Ajoita itsesi oikein
Eri kanavia pitkin tulee jatkuvasti eri gurujen kertomana vinkkejä siitä, milloin pitäisi olla missäkin mediassa, paikassa, välineessä, kanavassa tai missä lie milläkin tavalla aktiivinen.
Iltapäivällä aktiivinen twiittaaminen on esim. järkevää siksi, että työmatkalaiset kuluttavat aikaansa selaamalla älypuhelintaan ja uppoutumalla someen.
Kahdeksasta neljään liukuhihnatyötä tekevät eivät välttämättä ole surffailemassa naamakirjassa samaan aikaan kuin vaikkapa kotiäidit tai yötyötä tekevät.
Oleellisinta lienee määrittää, tietää ja tuntea oma kohderyhmänsä, jotta voi pähkäillä missä ja milloin he ovat aktiivisimpia ja siten huomaisivat älyllisen purskahduksesi bittiavaruudessa. Siellä kun sitä sälää on niin paljon, että halunnet optimoida omat mahdollisuutesi näkyä vähän enemmän ja paremmin.
Oma ongelmansa on toki se, millä aikavyöhykkeellä toimit. Jos kohderyhmäsi on samassa ajassa kuin sinä, on helpompi viestiä heille sopivaan aikaan. Jos taas olet kosmopoliitti ja potentiaalista asiakaskuntaa on pallo pullollaan, pitää sitten harrastaa päivitysten ja postauksien ajastamista, jotta olisit ajan hermolla kaikilla oleellisilla aikavyöhykkeillä. Lisäksi pitänee vielä miettiä sitäkin seikkaa, että eri kulttuureissa ja maissa pätevät eri ”parhaat ajat” esilläoloon – opettele siis myös se!
Vanhaa sanontaa mukaillen: jos kukaan ei näe twiittiäsi, onko se olemassa? Tämä alkaa päteä myös Facebookissa, jossa nimenomaan yritysten/tuotteiden sivujen osalta on alettu noudattaa tiukempaa näkyvyyskriteeriä.
Mutta miten jos oma yritys toimii ihan omalla ajallaan? Kannattaako ja voiko twiitata tai Facebookata, vaikka oma kohderyhmä ei olisi taatusti silloin linjoilla? Tai jos yrityksesi ei olekaan auki viikonloppuisin – pitäisikö silloinkin kuitenkin olla aktiivinen ja esillä, koska moni haahuilee somessa nimenomaan vapaalla ollessaan?
Kenen tarpeiden mukaan pitäisi someläsnäoloa harrastaa? Sinun, vai asiakkaasi?
Eihän mikään kiellä olemasta aktiivinen vaikka 24/7, joskin jossakin vaiheessa unettomuus alkaa ehkä laskea energiatasoja aika matalalle. Mutta koska useimmilla meistä voimat ovat rajalliset, kannattaa tutkailla, mikä on järkevintä omalla kohdalla.
Ja vastaus siis tuohon aiempaan kysymykseen kenen tarpeiden mukaan mennään: ei sinun niinkään. Et ole oma asiakkaasi, joten älä oleta, että omat aikataulusi tai ideasi ovat välttämättä ne oikeat. Et ole myöskään oma ihanneasiakkaasi, joten älä mene sen mukaan, mikä tuntuu itsestä parhaalta.
Jos ja kun tiedät oman kohderyhmäsi, mieti, mikä heitä kiinnostaisi ja milloin he mahdollisesti voisivat olla aktiivisia. Ajoita sitten oma toimintasi sen mukaan.
Jos se tarkoittaa viikonloppuhommia, kannattanee painaa duunia silloin. Kun kuitenkin suhteesi asiakkaisiin on hiukan epäsuhtainen: tarvitset heitä todennäköisesti enemmän kuin he sinua.
No Comments